maanantai 4. syyskuuta 2017

Ensimmäinen vuosi

2.9.2016 painoin Julkaise-nappia ja Nollakohta ilmestyi digitaaliseen maailmaan. Nyt hieman yli vuotta myöhemmin automaatti vapauttaa tämän tekstin samalla, kun olen matkalla ensimmäiselle matematiikan luennolleni. Vuosi takaperin aloittelin välivuotta ja kokeilin, voisiko matikkabloggaaminen olla hauskaa. Sata tekstiä myöhemmin voin todeta, että onhan se.

Luonnostelin vähän aikaa sitten tekstiaihetta, jota olin luonnostellut vuotta aiemminkin. Vanhaa versiota lukiessani huomasin, että olen tainnut kehittyä hieman kirjoittajana. Sen lisäksi uskon kehittyneeni matematiikan harrastajana valtavasti. Vuoden tauko täysipäiväisestä opiskelusta ei ole ollut huono asia, vaikka tekemistensä hyödyllisyyttä saattaakin pohtia. Välivuosi ei mielestäni ole huono vaihtoehto. Nyt on hyvä jatkaa todelliseen yliopistomatematiikkaan.

Yleensä näissä tasavuositeksteissä sorrutaan reflektoimaan mennyttä, joten enköhän minäkin tee niin. Matkan varrelle on sattunut suurta motivaatiota, olematonta motivaatiota, hyviä tekstejä, huonoja tekstejä, yllättäviä lukijamääriä, vierailu toisessa blogissa ja paljon muuta. Melkein joka viikolle on löytynyt teksti tai pari, ja idealista on vain kasvanut muutamaan kymmeneen. Nyt tahti varmaankin tulee hidastumaan, mutta vastineeksi löytänen paljon jännittäviä aiheita ja anekdootteja matikasta, sen tekijöistä ja sen opiskelusta.

Iso kiitos kaikille (niin ihmisille kuin boteille), jotka ovat horinoitani lukeneet ja erityisesti jokaiselle, joka on kommentoinut ja tsempannut (❤). Alle olen kerännyt muutaman oman kohokohdan ensimmäisten sadan tekstin joukosta. Ja kuten aina: risut, ruusut ja muut enemmän tai vähemmän asiasisältöiset kommentit ovat tervetulleita!

Uhkapelejä ja Fermi-arvioita

Ajattelin, että rahapelijutut voisivat kiinnostaa ihmisiä, joten analysoin sitten niitä lukion todennäköisyyskurssin turvin. Osoittautui, että ne kiinnostavat ihmisiä — teksteihin eksytään säännöllisesti Googlen kautta. Kolikossa (hehe) on kylläkin se kääntöpuoli, että todennäköisyyksistä on vaikea kirjoittaa, koska tiedän niistä aivan liian vähän. Tilastotieteen kurssit, täältä tullaan!

Pidän kovasti karkeista Fermi-arvioista, joten niitä eksyi muutama tähän blogiinkin. Nämä ovat todella hauskoja kirjoittaa, mutta erittäin aikaavieviä: yritän lukea tieteellisiä artikkeleita ja piirtää säällisiä kuvia. Fysiikan soveltaminen outoihin kysymyksiin voittaa lukion oppituntien aiheet totaalisesti! Toisaalta en ole fyysikko enkä lähelläkään Randall Munroen erinomaista tyyliä.

Ihmisen epärationaalisuus näkyy erityisesti satunnaisuuden ymmärtämisessä. Tätä tutkiakseni kirjoitin pienen kyselyn, johon odotin saavani ehkä muutaman kymmentä vastausta. Sainkin pitkälle toista sataa; kiitos somejakajat! Opin kantapään kautta toimivien kysymysten kirjoittamisesta, mutta Satunnaisuuskyselyn tulokset on kiehtovaa luettavaa.

Vähemmän kiehtovaa luettavaa oli eeppinen yhdeksänosainen tietokonesarjani, jossa esittelin tietokoneen toimintaa alhaalta ylöspäin edeten. No, minusta se on hauska aihe — ehkä siitä on vielä iloa jollekin ohikulkijalle.

Isompien teemojen välissä on ollut kaikenlaista pientä ja suurta tekstiä. Aiheet ovat poukkoilleet historiasta askarteluun ja geometriasta numerotaitoihin. Seassa on ollut myös jokunen kirjavinkki, jotka olen koonnut omalle sivulleen. Muutama oma suosikkini sekalaisista aiheista:

Lopuksi haluaisin nostaa esille yhden teeman, johon olen kiinnittänyt kevään aikana huomiota: päässälasku. Nykyisellä laskinten aikakaudella on helppoa olla ajattelematta mitään — ja se kostautuu. Tietokoneilla ja laskimilla on tärkeä paikkansa, mutta minusta hauskinta (ja kehittävintä!) on käyttää päätään aina kun mahdollista. Näitä aiheita minulla olisi osapuilleen lyhyeksi kirjaksi asti (kustantajia kuulolla?), ja tähän mennessä olen julkaissut muun muassa nämä:

Muun muassa näin menneenä vuonna. Katsotaan, mitä tuleva pitää sisällään!

2 kommenttia:

  1. Kiitos kirjoituksista ja toivottavasti jaksat valistaa meitä näillä (hyvin kirjoitetuilla) blogikirjoituksilla. Ei näitä voi ohittaa, vaan välillä kerään talteen RSS-lukijaan ja syvennyn kerralla juttusarjoihin.
    Erikoiskiitos tietokoneita koskevasta sarjasta.

    Tässä koetan aivopestä aloittavia lukiolaisia kiinnostumaan matematiikan ihmeelliaeatä maailmasta, ja siihen käytän SINUN blogiasi apuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että näistä teksteistä on oikeasti hyötyä matikkapropagandassa - ja erityisen hauskaa, että tietokonesarja maistui!

      Poista

Kommentit ovat moderoituja — yritän hyväksyä kommenttisi mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa kommenttiin LaTeX-koodia tai yksinkertaista HTML-merkintää: lue lisää Kommentointi-sivulta.