maanantai 10. lokakuuta 2016

Lukuvinkki: Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi

Oletko nähnyt jonkin ylläolevan kaltaisen kuvan, jossa pieni ero kasvaa valtavan näköiseksi? Jos olet, onnittelut: älyllinen itsepuolustuksesi on havainnut sen.

Lukiollani oli äidinkielen tietotekstikurssi, jolle en aikataulusyistä koskaan päässyt (ja joka sittemmin lopetettiin säästösyistä — ironista). Paitsi että kurssilaiset kehuivat kurssia itseään, he suosittelivat erästä kurssilla ollutta kirjaa: Normand Baillargeonin Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssia (niin & näin, 2011). Se oli pitkään lukulistallani, mutta unohtui muiden kiireiden alle. Onneksi muutama viikko sitten törmäsin siihen kirjastossa. Se oli hyvä lukukokemus, jonka aiheista haluan puhua muutaman seuraavan tekstin verran.

Alkujaan vuonna 2005 Kanadassa julkaistun teoksen aiheet ovat entistäkin ajankohtaisempia. Olemme kaikki kuulleet informaatiosodasta, populismista ja nettitrolleista. Kirjan ajatukset pätevät niidenkin kanssa pärjäämiseen, mutta lähtökohta on median vääristymissä, mainonnassa ja ihan arkisessa toiminnassa. Se on jaettu viiteen päälukuun: ajatteluvirheet ja kieli, numerotaidot, omien havaintojen arviointi, tiede, ja tiedotusvälineet.

Kuten pääkirjoituksissa muistutetaan, yhteiskuntamme on siirtynyt entistä yksilökeskeisemmäksi. Yksittäisten vaikuttajien mielipiteet ylittävät usein yleisen konsensuksen. Keskustelu on hyvä asia, mutta mielipiteiden polarisoituminen ääripäihin ilman järkeviä perusteluja ei. Baillargeon on perustellusti varannut kokonaisen kappaleen sille, miten tieteellinen prosessi toimii ja miksi se eroaa kaiken maailman kristalliterapioista. (Fyysikkopuoleni odottaa edelleen toistettavia, muista tekijöistä eristettyjä tutkimustuloksia viidennen ulottuvuuden harmonioista!)

Tämän blogin kannalta kaksi olennaisinta lukua ovat kuitenkin päättelyä ja numerotaitoja käsittelevät. Lainaan suoraan yhden esimerkin kirjasta:

Yritys A:
Työntekijöiden keskipalkka 22 000 €
Omistajien keskipalkka ja voitot 260 000 €

Yritys B:
Keskipalkka 28 065 €
Omistajien keskivoitto 50 000 €

Kummassako yrityksessä tahtoisit työskennellä? Kummanko omistaja tahtoisit olla?

Vastauksella ei itse asiassa ole väliä, sillä yritykset ovat yksi ja sama.

Kyseessä on yksinkertainen esimerkki, jossa määritelmiä säätämällä saadaan luvut näyttämään kauniimmilta. Toinen samankaltainen esimerkki (alkujaan Martin Gardnerin kynästä) demonstroi, miten suuri ero on keskiarvolla, mediaanilla ja moodilla. Seuraavissa teksteissä käyn syvemmin läpi tilastohuijauksia ja todennäköisyyksiin liittyviä virheitä, joita kirjakin runsaasti esittelee.

Puhumme paljon medialukutaidosta. Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi toistaa siitä opittuja asioita ja lisää paljon uutta sekä lukuisia esimerkkejä. Se opettaa argumentoimaan ja havaitsemaan vastapuolen harhautuksia, ja kiinnittää huomiota harhaanjohtavaan viestintään. Siksi se onkin suositeltavaa luettavaa jokaiselle mielipiteen omaavalle tai sellaisesta haaveilevalle, ja siitä sietäisi olla tentti ennen kansanedustajaksi tai vaikuttajaksi pääsemistä.

Ensi kerralla: nolaan itseni internetissä.


  • Syvä huokaus. Tehdessäni otsikkokuvaa minun ei tarvinnut säätää y-akselia harhaanjohtavaksi. Excel nimittäin teki sen automaattisesti!

2 kommenttia:

  1. Voiko matemaatikolla olla fyysikko-sivupersoona?!
    nimim. pelkkä fyysikko, excelin uhri

    VastaaPoista

Kommentit ovat moderoituja — yritän hyväksyä kommenttisi mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa kommenttiin LaTeX-koodia tai yksinkertaista HTML-merkintää: lue lisää Kommentointi-sivulta.