torstai 18. toukokuuta 2017

Lukuvinkki: Vaellusretkiä matematiikkaan

Emerituslehtori Simo Kivelän Vaellusretkiä matematiikkaan (omakustanne, 2017) oli kiinnostava lukukokemus jo siitäkin syystä, että se on suomalaisena teoksena pieni harvinaisuus. Retket osoittautuivat hieman vaativiksi, mutta maisemat todellakin sen arvoisiksi. (Kivelä muuten kirjoittaa myös omaa blogiaan matematiikasta.)

Kirjan 25 artikkelia on tarkoitettu itsenäisiksi ja ne keskittyvät enimmäkseen muutamaan aihealueeseen. Geometrian monet muodot sekä analyysin ja lukujen aksioomat tulee käytyä tarkasti läpi. Monessa kohtaa reitti poikkeaa aiempien kirjoittajien puhkitarpomilta poluilta, mikä on iso plussa. Toisaalta muutamaan aiheeseen olisi voinut syventyä laajemminkin: lopun yksittäiset artikkelit kaaoksesta ja todennäköisyyksistä olivat kiinnostavia mutta hieman orpoja.

Jo takakansitekstissä mainitaan, että lukiomatematiikalla pärjää, mutta kaikki ei aukea ensimmäisellä kerralla. Tämän voin allekirjoittaa: osa aiheista todellakin vaatii syventymistä, ja pääsin pitkästä aikaa kiroamaan geometriapäätäni. Summien ja integraalien tunteminen helpottaa lukemista huomattavasti, koska niihin viitataan usein. Toisaalta monasti matematiikka vain näyttää pahalta, ja pienellä miettimisellä teksti kyllä aukeaa — eikä se ole huono piirre!

Esitystapa onkin jo esimakua matematiikan opiskelusta: meitittely, passiivi, määritelmien tarkastelu ja viittaukset lisätietoihin ovat kovassa kurssissa. Suosittelenkin kirjaa alaa harkitsevalle lukiolaiselle, joka on valmis poikkeamaan helpoimmalta reitiltä. Itse opintoja aloittavana pidin siitä. Järin yleistajuinen kirja ei yritäkään olla, eikä se tässä tarkoituksenmukaista olisikaan.

Omakustanteeksi kirja on mainiosti taitettu ja huoliteltu. Kääntöpuolena sitä tuskin löytää useimmista fyysisistä kirjakaupoista. Ensimmäinen vaellus suuntautuukin siis nettiin tai isompaan kirjastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat moderoituja — yritän hyväksyä kommenttisi mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa kommenttiin LaTeX-koodia tai yksinkertaista HTML-merkintää: lue lisää Kommentointi-sivulta.