maanantai 23. lokakuuta 2017

Linkkejä tenttiviikon kunniaksi

Tenttiviikko! Taivaat synkkenevät, Helsinki jäätyy ja elävät kuolleet vaeltavat kampuksella! (Ainejärjestön aamuneljältä päättyneellä Harry Potter -leffamaratonilla saattaa olla tekemistä viimeisen kanssa.)

Tenttiviikkoon voi liittää ahdistusta, stressiä ja pitkiä päiviä — tai, kuten omassa kalenterissani, runsaasti vapaata aikaa. Tämän ilmestymishetkellä olen matkalla viikon ainoaan oikeaan tenttiin. Vive la akateeminen vapaus! (Ennen kuin ehdit kirota minut, todettakoon, että ensi periodissa ei naurata niin paljon.)

Tässä on siis hyvä hetki koota syksyn kiinnostavimpia lukupaketteja. Oman luppoaikani yritän käyttää blogipuskurin kevyeen kerryttämiseen — saa nähdä, millä menestyksellä!

Liitupölyä taas

Erinomaisen Chalkdust-lehden uusin numero on ilmestynyt! University College Londonin puolivuosittainen lehti jokaviikottaisine blogeineen on loistavaa luettavaa jokaiselle matematiikasta kiinnostuneelle. Lehden lukuristikko tulee olemaan taas kerran iso syy siihen, miksi en saa mitään aikaiseksi.

Tubettava professori

Samuli Siltanen on teollisuusmatemaatiikan professori Helsingin yliopistossa. Lisäksi hän on innokas, taitava ja televisiosta tuttu tieteen popularisoija. Hänen YouTube-kanavallaan on muutama kiinnostava matikkavideo sekä joitakin tuoreita makupaloja reissaavan akateemikon työstä.

Varoituksen sana: Siltanen rakastaa hämähäkkien kuvaamista. Araknofobit saattavat haluta lopettaa matkaraporttien katsomisen "Entäs hämähäkit?"-tekstin kohdalla.

Herra Kala

Siltanen piti luennon omasta alastaan osana Matematiikkaa kaikkialla -kurssia, jolla olen. Tunnin aikana tuli ilmiselväksi, että hän ei säästele puujalkoja puhuessaan Poissonin (ranskaksi kala) yhtälöstä.

Tämä teksti ComfortablyNumbered-blogissa pistää vielä pa(r/h)emmaksi: siinä lasketaan kaloja Poissonin jakaumaa käyttäen!

Tikku-ukkomatematiikkaa

Tuorein lisäys seuraamieni blogien listaan on Math with Bad Drawings. Aiheet ovat kiinnostavia ja tekstit erinomaisesti kirjoitettuja — loistavaa luettavaa siis. Olen hämmästynyt, etten ole huomannut sitä jo aiemmin, koska se vaikuttaa kohtalaisen suositulta.

En ole kyllä aivan vakuuttunut blogin nimestä. Sen rinnalla nimittäin Nollakohta voisi olla "Math with... Wait, Those Are Drawings?". Tätä demonstroin viimeksi menneellä viikolla ja seuraavan kerran luultavasti hyvin pian. Siihen asti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat moderoituja — yritän hyväksyä kommenttisi mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa kommenttiin LaTeX-koodia tai yksinkertaista HTML-merkintää: lue lisää Kommentointi-sivulta.