tiistai 22. elokuuta 2017

Hyvin selviävä ajatusharha

Selviytymisharha, yksi pirullisimmasta ajatusvirheistä. Äärimmäisen yksinkertainen: jos ryhmästä tutkitaan jotain piirrettä, joka vaikuttaa ryhmään kuulumiseen, tulokset ovat vääristyneitä. Esimerkiksi matematiikan laitoksella tehdyssä kyselytutkimuksessa lukiomatematiikka todettaisiin helpoksi — kai nyt, kun laitokselle ei pääse ilman sen osaamista. Ikävä kyllä todellisuudessa ei tietenkään ole mitään näin ilmeistä.

Nykyään kokemusasiantuntijoille annetaan kohtalaisen paljon arvoa. Siinä on hyvätkin puolensa, mutta välillä tarvitaan järkeä käteen. Jos toivottomasta syövästä luumuhilloa ahmimalla parantunut markkinoi lääketieteen haastavaa dieettiään, kannattaa pitää mielessä, että vainajat eivät myy hilloa. Luumuhilloa syövien joukko on painottunut niihin hillosuihin, jotka eivät ole kuolleet sairauksiin — oli luumuilla asian kanssa mitään tekemistä tai ei. (Paranormaali Eila-mummi on tarina omasta vastaavasta kokemuksestani.)

Tiivistettynä selviytymisharha tarkoittaa siis sitä, että äänekkäimmät kuuluvat parhaiten. Luumuhilloihmeen kokenut kertoo tarinaansa kaikkialla missä voi, kun taas sytostaateilla ja säteilyllä parantuneita harvemmin näkee mielipidesivuilla. Jälkimmäisiä on valtavasti enemmän, mutta näyttääkö tilanne siltä?

Lisää esimerkkejä: Vanhat rakennukset ovat lähes poikkeuksetta kauniita — kai nyt, kun röttelöt pistettiin mataliksi jo kauan sitten. Samoin vanhat laitteet ovat kestävämpiä kuin uudet — tietenkin, kun katsellaan vain niitä, joista ei ole hankkiuduttu eroon. (Jälkimmäistä sovelletaan laitteiden tuotannossa: jos laite selviää sisäänajojaksosta tehtaalla, se luultavasti kestää koko suunnitellun käyttöikänsä.)

Jordan Ellenbergin mainio kirja How Not to Be Wrong (suomeksi Kuinka välttää virheet, Terra Cognita) alkaa tarinalla toisesta maailmansodasta. Taisteluista palanneet lentokoneet olivat täynnä luodinreikiä ja niitä haluttiin vuorata lisäsuojin. Painon takia suojausta voitiin lisätä vain osaan konetta. Rungot olivat reikien peitossa, moottorit eivät niinkään — kumpiin pitäisi lisätä metallia?

Mieti hetki ihan rauhassa.

Perustelut vielä.

Okei, valmista?

Asiaa selvittänyt matemaatikko totesi saman tien, että suojia pitää lisätä moottoreihin. Taisteluista palanneet lentokoneet olivat kirjaimellisesti selviytyjiin painottunut joukko. Se, että selviytyjien moottorit olivat vähillä rei'illä, tarkoitti niiden olevan kaikkein herkin osa konetta — vähänkin enemmän osumia riitti pudotukseen!

Opettaja H jakaa blogissaan toisen tarinan samasta kirjasta. Kannattaako paiholalaiseen pankkineuvojaan mennä luottamaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat moderoituja — yritän hyväksyä kommenttisi mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa kommenttiin LaTeX-koodia tai yksinkertaista HTML-merkintää: lue lisää Kommentointi-sivulta.