torstai 20. lokakuuta 2016

Suuri muutos pienessä riskissä

Kuva: xkcd

On matemaattinen fakta, että kesän kolmas rantareissu kasvattaa todennäköisyyttä joutua käsiase suussa uivan koiran uhriksi peräti 50 prosentilla. (Vielä pahempaa, kesän toinen reissu kasvattaa sitä sadalla prosentilla!)

Tuskin kukaan meistä kuitenkaan välttää rannalle menoa juuri siitä syystä — riskihän on aivan naurettavan olematon! Valitettavasti tuolla sarjakuvalla on silti tiukat juuret todellisuudessa: on tapauksia, joissa suuri muutosprosentti on ajanut ihmisiä raiteiltaan. Tässä on niistä yksi.

Tappavat e-pillerit (ainakin melkein)

Lokakuussa 1995 Britannian lääketurvallisuusvirasto julkaisi lääkäreille tiedotteen uudesta tutkimustuloksesta. Sen mukaan tiettyjen ehkäisypillerien käyttäjillä oli kaksinkertainen todennäköisyys saada veritulppa verrattuna muiden pillerimerkkien käyttäjiin, ja reseptien antamista riskiryhmiin kuuluville tulisi välttää. Tiedotteessa korostettiin, että lääkkeet olisivat edelleen turvallisia.

Kaksinkertainen riski saada jopa hengenvaarallinen veritulppa; kyllähän siinä onkin jo syytä huolestua. AP-uutistoimisto julkaisi seuraavana päivänä uutisen "Government Warns Some Birth Control Pills May Cause Blood Clots" ("Viranomaiset varoittavat joidenkin ehkäisypillerien saattavan aiheuttaa veritulppia") — tiedä sitten kuinka lehdet tuota terävöittivät. Ainakin yhden lääkärin mukaan kahdeksasosa hänen pillereitä käyttävistä potilaistaan lopetti käytön välittömästi.

Kuinka suuri riski sitten oli? Arvioiden mukaan tämä kaksinkertainen riski saada veritulppa vuoden käytöllä oli... kaksi seitsemästätuhannesta. Tietenkään kukaan ei halua saada veritulppaa saatikka kuolla siihen, mutta kansallisella tasolla vaikutus on todella mitätön. Vertailun vuoksi veritulppariski ehkäisyä käyttämättömillä on noin puolet siitä, ja raskaana olevilla vielä pari kertaa suurempi.

Arvioiden mukaan aikaisella tiedottamisella saatettiin välttää koko maassa noin 80 pillereistä johtuvaa veritulppaa, ja sen seurauksena mahdollisesti noin yksi kuolema. Mutta kolikolla on tietenkin kääntöpuoli... pillereitä vaihtaneet tai niistä luopuneet kun eivät lopettaneet ihan kaikkea toimintaa ehkäisytehon heiketessä.

Vuosia laskusuunnassa ollut raskauksien määrä koki lievän hypyn. Vuonna 1996 suoritettiin 13 600 raskaudenkeskeytystä enemmän kuin edeltävänä vuonna — 8% kasvu. Alle 20-vuotiaiden tapauksessa aborttien määrä kasvoi 15-16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kansanterveydellinen vaikutus oli siis selvä, mutta aivan eri suuntaan kuin oli tarkoitus.

Tapaus aiheuttikin ansaittua keskustelua terveysriskeistä tiedottamisesta.

Seuraavalla kerralla: prosentit ovatkin isompia kuin luulisi.


Tähänkin tarinaan törmäsin ensimmäistä kertaa Jordan Ellenbergin kirjassa How Not to Be Wrong (Penguin Books, 2014). Käytin lisäksi seuraavia lähteitä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat moderoituja — yritän hyväksyä kommenttisi mahdollisimman pian. Voit kirjoittaa kommenttiin LaTeX-koodia tai yksinkertaista HTML-merkintää: lue lisää Kommentointi-sivulta.